Morjensta taas!
Tällä hetkellä sankarin levysoittimella on pyörinyt eniten Englannin Lontoosta ponnistavan James Blaken self-titled debyyttialbumi. JB:n yhteydessä on bruukattu käyttää sellaisia määritteitä kuin dubstep, post-dubstep, elektroninen soul ja niin edelleen. Kaikenlaiset nimihirviöt sivuun työntäen on kuitenkin kaikkein helpoin tapa kuvailla jannun tuotantoa lienee todeta se, että tämä vuonna 1989(!) syntynyt kaiffari sekoittaa enempi tai vähempi kaikenlaisia Brittein saarten musiikkityylejä, elektronisesta tanssimusiikista kitaramusaan asti. Tästä sekametelisopasta kaikkein eniten kyllä kuuluu selvä viimeisen noin viiden vuoden ajan jyllänneen dubstep-villityksen vaikutus. Vokaalit ovat ajoittain vahvasti autotunetettuja ja ne syvät bassotaajuudet, nuo dubstepin kuuluisimmat tuntomerkit, jylläävät ajoittain niin, että lahkeet lepattavat ja lattialaudat tärisevät. (Vähän harmittaakin se, ettei kotisterkkoihini kuulu subwooferia).
Asia ei kuitenkaan ole todellakaan näin yksinkertainen. Blake on kuin mikäkin dekonstruktionisti ikään riisunut levyllään pois lähes kaiken muun genrelle ominaisista musiikillisista elementeistä kuten nyt esimerkiksi ne synkopoidut, säksättävät ja nykivät rumpuloopit. Levyllä kuullaan myös ilmiselviä shoegaze-vaikutteita (esimerkiksi The Wilhelm Scream) ja puhtaasti afroamerikkalaiseen populaarimusiikkiperinteeseen (gospel-musiikki jne) nojaavia kerrostettuja vokaaleja. Jäljelle jää intiimiä ja välillä hermostuttavan lähelle tulevaa elektronista rytmimusiikkia, jota kuunnellessaan ei todellakaan ala ensimmäiseksi mieli tanssia. Lähtökohtia ja lopputulosta verratessa James Blakella on jonkin verran yhteistä esimerkiksi The XX:n kanssa.
Levyn ehdoton keskipiste lienee uusi versio Feistin The Reminder-levyltä tutusta Limit To Your Love -kappaleesta, joka on saanut runsahahkosti airtimea esimerkiksi Radio Helsingissä. Blaken versio kappaleesta tuo idean tasolla mieleen Cat Powerin touhut. Vaikka Blake ei muuta kappaleen soinnutusta tai melodiaa niin kuin Chan Marshall, siinä tavassa, jolla JB laittaa tutun kappaleen palasiksi ja kokoaa sitten tahtomistaa osista lähes oman biisinsä, on paljon samaa.
Yksi asia, jota levystä puhuttaessa on ehdottmasti mainittava, on albumin tuotanto. Vaikka levy on varmasti tehty lähes täysin läppärillä, syntikalla ja mahdollisesti erillisillä rumpukoneilla, levyn soundi on silti hengittävä ja elävä, mikä saa sen erottumaan genrestään. Kaikkein hienoimmin tämä tulee ilmi jo kerran mainitulla The Wilhelm Scream -hittikappaleella.
Flow-keikalla nähdään,
Sankari.
LIMIT TO YOUR LOVE
THE WILHELM SCREAM
LINDISFARNE
P.S Niin, kaveri on siis tosiaan samanikäinen kuin sankari, ja se raastaa sankaria syvästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti