MUSATÄRPPI #1: SMITH WESTERNS

Koska kansa kuulemma janoaa kuulla uutta musaa, siirrytään suoraan asiaan:

Välillä kehoni valtaava vastaansanomaton tunne hankkia uutta musiikkia kuunneltavaksi sai minut hallintaansa viime viikonloppua, ja jonkin näkösenä heräteostoksena kannoin kotiin SMITH WESTERNSin toisen levyn (ekaa en oo kuullu) DYE IT BLONDEN, jonka bändi julkaisi tossa vuoden alussa. Kuulin joskus samoihin aikoihin bändin jonku biisin radiosta, totesin että kuulostaapa hyvältä.

Esim. Pitchforkilta levy sai 8.4 (sen skaalalla erittäin hyvä) ja Best New Music -leiman. Mitä nyt ei toisaalta voi pitää merkkinä yhtään mistään, kunhan nyt laitoin tähän. Rolling Stone anto 3 ja puol tähteä, vertailun vuoksi.

Jossai haastattelussa bändi on sanonut (joka koostuu muuten 18-20-jannuista) vaikutuksensa olevan joku 60-luvun psykedeliapop, T. Rex ja Marc Bolan ja glam-vaiheen Bowie. Ainakin tässä tapauksessa musa kuulostaa aika pitkälti myös bändin vaikuttajilta. Melodiat on hienoja ja kitarat helejää. Eniten täytyy hehkuttaa liidikitaristin saundia, joka on aivan älyttömän irstaan hunajallinen.

niin tai näin, levy on ihan TÖRKEEN HYVÄN KUULOSTA poppista. En juuri koskaan kuuntele levyjä monta kertaa putkeen, mutta viime viikonlopusta en juurikaan ole vaivautunut etsimään levyhyllystä, itunesista tai ipodilta muuta ku Smith Westernsiä.



WEEKEND



IMAGINE PT.3



Levyn hittibiisi, joka aiheutti samanlaisia järistyksiä ensikuulemalta kuin Girlsin Lust for Life tai Pains of being pure at heartin Come Saturday aikoinaan.

ALL DIE YOUNG